Anna-Mari Peltonen

 

Anna-Mari Peltonen aloitti pianonsoiton opintonsa Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa Seinäjoella Ritva-Liisa Nummisen, Raili Peltosen ja Carlos Turriagon oppilaana. Hän on opiskellut Turun ja Helsingin ammattikorkeakouluissa Antti Hotin ja Valeria Resjanin oppilaana valmistuen keväällä 2005 pianopedagogiksi Helsingin ammattikorkeakoulusta Stadiasta, ja Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi pianokamarimusiikki- ja lied -koulutusohjelmasta 2017. Opintojaan Peltonen on täydentänyt Prahan taideakatemiassa vuosina 2001–2002 prof. Peter Toperczerin ja Boris Krajnyn luokalla. Hän on esiintynyt kamarimuusikkona Suomessa, Espanjassa, Tanskassa, Virossa, Islannissa, Itävallassa, Tshekin Tasavallassa ja Färsaarilla.Vuonna 2004 hän sijoittui toiselle sijalle yhdessä sellisti Samuli Peltosen kanssa Jyväskylän ensimmäisissä Baltian- ja Pohjoismaiden välisissä kamarimusiikkikilpailuissa.Päätyönään Anna-Mari Peltonen toimii pianonsoiton viranhaltijana Porvoonseudun musiikkiopistossa, ja tämän lisäksi hän toimii myös pilates-ohjaajana. Anna-Mari Peltonen on Kaskisten Musiikkikesän taiteellinen johtaja Samuli Peltosen kanssa.

Anna-Mari Peltonen.