Kamus kvartetti kvartett

Kamus kvartetti

Helsingissä vuonna 2002 perustettu Kamus kävi laajat opintonsa kvartettina Sibelius-Akatemiassa, Euroopan kamarimusiikkiakatemiassa (ECMA) ja Britten-Pears ohjelmassa Englannin Aldeburghissa. Korkeatasoinen koulutus ja useat ainutlaatuiset taitelijat auttoivat kvartettia löytämään oman äänensä. Merkittäviä tapahtumia oli opiskelu musiikin retoriikkaan ja klassismin ajan esityskäytäntöihin keskittyvässä ECMA:ssa. George Enescun oppilaana 1900-luvun alkupuolella ollut Hugh Maguire Aldeburgista puolestaan johdatteli kvartettia vanhaan eurooppalaiseen soittotraditioon ja jätti syvällä muusikkoudellaan ja suurella sydämellään pysyvän, kuultavissa olevan jäljen kvartetin musisointiin.

Paikkansa Suomen musiikkielämän huipulla vakiinnuttanut Kamus matkaa kohden kansainvälisiä konserttilavoja. Vahvalla ja persoonallisella soitollaan hurmaavan kvartetti on tehnyt kiertueita ja konserttimatkoja Meksikoon, Englantiin, Ruotsiin, ja Hollantiin, joukossa mm. menestyksekäs debyytti Amsterdamin Concertgebouw’ssa. Kamus-kvartetilta ilmestyi 2017 CD joka sisältää Esa-Pekka Salosen jousikvarteton ”Homunculus” maailman ensilevytyksen. Tällä levyllä kvartetti voitti EMMA-palkinnon parhaasta klassisen musiikin levystä 2018. Kvartetin edellinen levy, Sibeliuksen, Kaipaisen ja Tiensuun kvartetoista koostuva arvostelumenestys ”Different Voices” voitti Yleisradion vuoden levy palkinnon vuonna 2016. Kamus perusti syksyllä 2014 Helsinkiin konserttisarjan TeemaHelsingin sekä projekti ”KUULKAA! -kvartetti soi kaikkialla”, missä Kamus haluaa esitellä jousikvartetin mahdollisuuksia lisätä helposti klassisen musiikin konserttien tarjontaa paikkakunnilla, missä niitä järjestetään harvemmin. Vuodesta 2018 Kamus toimii Tuusulanrannan Meidän festivaalin taiteellisena johtajana.